Lapland Hotels Lumimaa

Kuvankaappaus 2019-10-9 kello 4.03.48.png

Kauden avaus ilman lunta ei ole mitään.

Näin Arctic Weekendin tuottajat päättivät heti tapahtumaa suunnitellessaan, ja sama periaate pätee vielä kolmantenakin vuonna.

- Koko meidän homma perustuu lumen ympärille ja lumi on tärkeä alusta niin meille järjestäjille kuin vieraillekin. Siksi Lumimaa on yksi isoimmista ja näkyvimmistä jutuista Arctic Weekendissä, kertoo Ville Puominen, toinen Arctic Weekendin tuottajista.

Lumimaan pystyttäminen lokakuussa keskelle kaupunkia ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, vaan se vaatii paljon työtä ja osaamista. Puominen myöntää, ettei se ole millään muotoa helppoa - eikä onnistuisi ilman lähikeskuksen apua:

- Kyllä siinä projektia riittää - ja ilman Ounasvaaran panostusta se olisi täysin mahdotonta. Lumi tulee Ounasvaaran säilölumikasoista, jotka on kerätty viime talven lumista. Lumi tuodaan kuorma-autoilla tapahtuma-alueelle, jossa se kaivinkoneella muotoillaan sovitusti. Siihen sitten teemme meidän jengin kanssa yhdessä sovitun näköiset reilisetit. Sekään ei muuten ole ihan yksinkertaista, sillä haluamme niiden palvelevan monen eritasoisen ja -tyylisen laskijan tarpeita. Onneksi raksaporukallamme on kokemusta ja näkemystä erilaisista reilisetupeista ympäri maailman.

Kilian Hänninen ja boardslide Ounasvaaran flat down reiliin. Kuva: Simo Vilhunen

Kilian Hänninen ja boardslide Ounasvaaran flat down reiliin. Kuva: Simo Vilhunen


Tapahtumavieraille riittää Lumimaassa puuhaa, ja tänä vuonna Lumimaa onkin erittäin aktiivisessa käytössä - kaikenlaiset harrastajat huomioiden. Mukana on lumilautailuun tutustumista lapsille, reilikisaa kokeneemmille sekä skinnausta ja piippereiden testausta vapaalaskijoille.

- Perjantaina ja lauantaina järjestetään Burton Riglet Park, jossa perheen pienimmät pääsevät tutustumaan lumeen. Perjantai-illalla pidetään kaikille avoimet AW Photo Shootit, jolloin meidän ammattikuvaajat tulevat ottaamaan kuvia jokaiselle omaan käyttöön. Luvassa on yhteiset ja rennot mutta myös hyvät laskusessarit. Lauantaina kilpaillaan Lumilautaliiton Suomi Tourin osakilpailu sekä AW Open Sesh, joihin molempiin voivat osallistua ketkä vain. Intersport Kama Workshopin osalta on luvassa skinnausta lumella ja Pieps Test Center. Kaiken kruunaa illan Reilireivit.

Perheen pienemmille löytyy myös paljon tekemistä Lumimaasta. Kuva: Simo Vilhunen

Perheen pienemmille löytyy myös paljon tekemistä Lumimaasta. Kuva: Simo Vilhunen

Reilireivit keräsi paljon osallistujia ja katsojia viime vuonna. Tälle vuodelle ohjelmaan on lisätty muunmuassa Lumilautaliiton Suomi Tour ja kaikille avoin AW photoshoot. Kuva: Simo Vilhunen

Reilireivit keräsi paljon osallistujia ja katsojia viime vuonna. Tälle vuodelle ohjelmaan on lisätty muunmuassa Lumilautaliiton Suomi Tour ja kaikille avoin AW photoshoot. Kuva: Simo Vilhunen

Illan päättävät Reilireivit ovat jotain mitä ei muualla näe eikä koe. Konsepti on juuri sitä miltä se kuulostaakin: yhdistetään reilit ja reivit.

- Tämä on alunperin valokuvaajamme Simo Vilhusen idea. Hän ehdotti, että pidettäisiinkö minun pihamäessä tällainen vähän erilainen tapahtuma. Tartuttiin ideaan ja koeajettiin setuppi. Vaikutti niin kovalta idealta, että tuotiin se sitten Arctic Weekendiin. Teknoa, värivaloja, savukone ja hikiset reilisessarit. Siinä se on! Puominen intoilee.


Reilireivit ovat kutsukilpailut, joissa laskee Suomen tämän hetken parhaat suksi- ja lautalaskijat.  Mukana on muun muassa Keeshlife ja Labyrinth Crew, joilta molemmilta näytetään Arctic Weekendissä myös uusimmat elokuvat. Lisäksi kisaan pääsee mukaan Suomi Tourin ja avointen sessareiden säväyttävimmät laskijat. Ja vaikkei haluaisi kisatakaan, voi laitteita vetää vapaasti AW Photoshootissa sekä avoimilla sessareilla.

Viime vuonna lautasarjan voiton vei Saku Tiilikainen. Tänä vuonna mies on ollut suunnittelemassa tulevan Lumimaan settejä! Kuva: Simo Vilhunen

Viime vuonna lautasarjan voiton vei Saku Tiilikainen. Tänä vuonna mies on ollut suunnittelemassa tulevan Lumimaan settejä! Kuva: Simo Vilhunen

Kulttuuritalo Korundi näyttää todella hienolta ilmasta Reilireivin ollessa käynnissä aikaan! Kuva: Kota Collectiive

Kulttuuritalo Korundi näyttää todella hienolta ilmasta Reilireivin ollessa käynnissä aikaan! Kuva: Kota Collectiive

Puominen houkuttelee kaikkia halukkaita tulemaan rohkeasti mukaan. Muuta ei tarvita kuin laskuvälineet, laskuvaatteet ja kypärän. Burton Riglet Parkiin ei tarvita kuin lämmintä päälle, sillä muut varusteet saa paikan päältä lainaan. Eikä kokemus tietenkään olisi mitään ilman loppusilausta:


- Lämmintä mehua ja ruokaa voi tankata Yucan ja 21:n ravintoloista, jotka sijaitsevat ihan alueen vieressä. Sessaamista, toisten suoritusten fiilistelyä ja rinneravintola: Arctic Weekendissä päästään todelliseen hiihtokeskusfiilikseen!


Lumimaan aikataulu:

Perjantai 25.10.
ilmainen klo 12 - 15.00

15.00-17.00

Riglet Park
Laskemista perheen pienimmille

17.30-19.00
AW Photoshoot
Rail contest warm up session 


Lauantai 26.10.
Ilmainen klo 10 - 16.00

10.00-12.00
Lumilautaliitto Suomi Tour 

12.00-13.30
Reilireivit Open Sesh

14.00-16.00
Riglet Park
Laskemista perheen pienimmille

16.00-17.30
Pieps Test Center
Skinnaus Workshop
Osa Intersport Kama workshoppia

19.00
Reilireivit

Hanki Arctic Weekend liput Ticketmasterista!