Arctic Weekend 2018 top 5 - Iiro Kerkelän perspektiivi

Olin vielä muutamia viikkoja sitten hassussa, ja itselle todella oudossa tilanteessa, ettei minkäänlaista paloa rinteisiin ollut lähestyvästä talvesta huolimatta. Työt ja opiskelut olivat vieneet kaiken energian yhteistyössä lyhenevien päivien kanssa ja Rukan avausviikonlopunkin skippasin jollakin tekosyyllä. Päättelin, ettei melko rajallinen motivaatio siitä ainakaan kohoaisi, kun lähtisi pariksi päiväksi puremaan hammasta Kuusamoon paikat rikkinäisinä jo valmiiksi.

Sitten tuli Arctic Weekend, ja omat odotusmittarit kääntyivät talven suhteen toiseen ääripäähän.

Huomautettakoon tässä kohtaa, että muutamia pätkiä ja kiinnostavia paneelikeskusteluja jäi väliin Veikkausliigan päätöskierroksen takia, joten esimerkiksi Svalbard Unpluggedin ja Arctic Journeyn osalta syy listalta puuttumiseen ei johdu millään tavalla ohjelmien sisällöstä vaan RoPSin hopeamitaleista.

Tässä minun top 5:ni tämän vuoden Arctic Weekendistä.

Kuvat ja sanat: Iiro Kerkelä

Joona Kangas gap to reilireivit. Kuva: Iiro Kerkelä.

Joona Kangas gap to reilireivit. Kuva: Iiro Kerkelä.

1) Closer

Fiilikset ja muistikuvat uudesta Antti Autti -pätkästä olisi kannattanut kirjoittaa varmasti muistiin viimeistään seuraavana päivänä eikä reilua viikkoa myöhemmin. Muistan silti todenneeni Death Hawksin keikan jälkeen Closerin olleen ehkä kaikkien aikojen suosikkini laskupätkien saralla.

Mahtavaa kuvausta, mutta sopivan rosoisella otteella, tyylikästä laskua, paikoin miellyttävän pitkiä ottoja ja jätetty kaikki ylimääräinen pois. Oon aina tykännyt katsoa sukseilijanakin Auttin laskua, ja pidemmissä otoissa se flow ja tykittely pääsee vielä paremmin oikeuksiinsa.

Teemu Kuisma totesi hyvin heti elokuvan jälkeen, että mahtavasti jännite pysyi koko pätkän ajan. Jos muistikuvat eivät heitä ihan härän pyllyä niin välikuvissakin oli vältetty pahimmat kliseet ja turhia sekunteja ei ollut yhtään. Ja olihan Missikisojen EP mainio soundtrack pätkälle.

2) Joonas Mattila: Perks

Oma tietotaito ei osaa eritellä mikä tarkalleen tekee Joonas Mattilan pätkistä niin miellyttäviä katsella. Kaikki on tehty viimeisen päälle, mutta silti lopputulos näyttää paljon raikkaammalta kuin monet isojen budjettien tuotokset. Viime vuoden Shapesista tämä oli vielä askel eteenpäin.

Ehkä osa viehätyksestä tulee myös jonkinlaisesta vaaran tunteesta, joka saa parhaimmillaan rystyset valkoisina puristamaan penkkiä, kun pillowlinea tullaan alas tuhatta ja sataa. Vertaus on kova, mutta samanlaisia tunteita on viimeksi herättänyt Supervention II, ja norjalaiselokuva on kuitenkin kokopitkissä laskuleffoissa aivan omassa kategoriassaan

Todella siistiä, että melko ennakkoluulottomasti yhdistellään asioita myös laskutapahtumissa eikä pelata kaikessa varman päälle
— Iiro Kerkelä

3) Reilireivit

Mainio konsepti, mainio toteutus.

Iltapäivän sessioita tuntui olevan katsomassa myös melko paljon lapsiperheitä, mikä sopi oikein hyvin. Olen reilut 15 vuotta liian vanha sanomaan, mutta varmaan ihan siistiä oli junnuillekin päästä päivällä sessioimaan mm. Antti Ollilan ja Joona Kankaan kanssa.

Varsinaiset reivit olivatkin sitten melkoista ilotulitusta, kuin myös hyväntekeväisyyshuutokauppa.

Reilireivit & Open Sesh: selaa kuvia reunasta klikkaamalla. Kuvat: Iiro Kerkelä.

4) Death Hawks

Katsoin keikasta suurimman osan kameran linssin läpi, joten en osaa kuinka hyvin Death Hawksin pyskedeelinen rock toimi projisointien kanssa muutoin kuin valokuvauksen osalta. Sen verran kuulin, että yhdistelmä jäi joidenkin mielestä hieman irtonaiseksi. Ottamatta siihen sen enempää kantaa sillä kuvaajan näkökannalta heijastukset tekivät keikasta keskimääräistä rokkikeikkaa miellyttävämmän kuvata, niin sen lisäksi, että bändi kuulosti erittäin hyvältä ja kappalevalinnat olivat oikein miellyttäviä, on itsestä todella siistiä, että melko ennakkoluulottomasti yhdistellään asioita myös laskutapahtumissa eikä pelata kaikessa varman päälle.

Lisää: www.deathhawks.com

Death Hawks & Psychedelic Snow Experience: selaa kuvia reunasta klikkaamalla. Kuvat: Iiro Kerkelä.

5) Snackbreak: 50-50

Snackbreakin 50-50 tarjosi katsojille muutakin kuin vain lukuisia fiftareita. Lumilautailun streettipätkät ovat jääneet aina vähän etäiseksi genreksi itselle. Hienoja temppuja tulee aina nähtyä, mutta kosketuspinta omaan laskemiseen liittyen on hyvin rajallinen, ja en varmasti Snackbreakin 50-50:sta saanut samalla tavalla irti kuin asiaan vihkiytyneet katsojat. Silti 50-50:n oli silti todella tyylikäs ja huoliteltu kokonaisuus, josta nautti täysin siemauksin.

Päivän toisessa Snackbreak-pätkässä tunnuttiin ihastuneen omiin ideoihin hieman liikaa ja kokonaisuus jäi väljähtäneeksi palapeliksi, mutta 50-50 tuntui todella eheältä kokonaisuudelta melko villeistä kuvituskuvistaan huolimatta. Pisteet Jyväskylään.

Lisää: www.snackbreaksnow.com


Lisää kuvia Iiro Kerkelältä Instagramissa: www.instagram.com/iirokerkela/